Hyvää syksyä kaikille.
Alla olisi kesän satoa oikeuskäytännöstä:
Yleishyödyllisyydestä verotuksessa:
” Säätiötä pidettiin tuloverotuksessa yleishyödyllisenä yhteisönä, vaikka säätiö jakaisi kaikki apurahoihin varatut varat nuorisojärjestön tukemiseen” KHO:2015:125:
”Säätiön tarkoituksena oli tukea toimenpiteitä, joilla pyritään kehittämään nuorisoa taloudellisesti, sivistyksellisesti ja sosiaalisesti maaseudulla ja asutuskeskuksissa. Sääntöjensä mukaan säätiö on tukenut taloudellisesti poliittisen puolueen valtakunnallisen nuorisojärjestön toimintaa ja tukenut lisäksi vuosittain yksityishenkilöitä ja yhdistyksiä jakamalla opinto- ja muita apurahoja. Säätiö on suunnitellut jakavansa jatkossa apurahoihin käytetyistä varoista vaihtoehtoisesti joko kaiken nuorisojärjestölle tai toisena vaihtoehtona kaksi kolmasosaa nuorisojärjestölle ja yhden kolmasosan muille yksityishenkilöille ja yhteisöille. Hakemuksen mukaan säätiöllä on noin kolmen miljoonan euron arvoinen rahastosalkku, jolla se rahoittaa toimintaansa, eikä säätiö harjoita liiketoimintaa. Säätiötä pidettiin tuloverotuksessa yleishyödyllisenä yhteisönä, vaikka säätiö jakaisi kaikki apurahoihin varatut varat nuorisojärjestön tukemiseen. Verohallinnon ennakkoratkaisu tuloverotuksissa verovuosilta 2013 ja 2014.”
Viikonloppumajoituksen vaikutuksesta kilometrikorvauksiin, KHO:2015:122
”Louhintatoimintaa harjoittaneen yhtiön työkomennuksille lähetetyt työntekijät oli majoitettu louhosten lähettyville sattumanvaraisesti joko yhtiön omistamiin yhteismajoitustiloihin tai ulkopuolisilta hankittuihin tiloihin. Yhtiön harjoittama luvanvarainen louhintatoiminta ei ollut sallittua viikonloppuisin, ja toiminta louhoksilla oli keskeytetty aina viikonlopuiksi. Yhtiö oli maksanut työntekijöille kilometrikorvauksia viikonlopun kotimatkoista majoitusmuodosta riippumatta. Työntekijöiden kanssa tehtyjen komennustyösopimusten mukaan työnantaja korvasi yhden edestakaisen matkan viikossa. Päivärahoja oli sovittu maksettaviksi vain työpäiviltä.
Verohallinto oli verotarkastuksen johdosta tekemissään maksuunpanopäätöksissä katsonut niiden työntekijöiden osalta, jotka olivat majoittuneet yhtiön omistamissa tiloissa, että työkomennus oli jatkunut viikonlopun yli, koska majoitustilat olivat olleet heidän käytettävissään myös viikonloppuisin. Yhtiö ei siten voinut maksaa verovapaita kilometrikorvauksia viikonlopun kotimatkoista näille työntekijöille.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että yhtiö oli maksanut työntekijöille päivärahaa komennustyösopimusten mukaisesti työpäiviltä, mutta ei viikonlopuilta. Kun lisäksi otettiin huomioon olosuhteet kokonaisuudessaan, yhtiön ei voitu katsoa järjestäneen majoitusta työntekijöille viikonlopuiksi sillä perusteella, että työntekijät olivat majoittuneet työpäivinä työnantajan omistamissa tiloissa ja että työntekijät olivat periaatteessa voineet käyttää samoja tiloja myös viikonloppuisin. Työkomennusten ei siten voitu katsoa jatkuneen vastoin työnantajan ja työntekijöiden omaa käsitystä viikonloppujen yli. Kun viikonloppumatkoja erityisen työntekemispaikan ja asunnon välillä ei ollut tehty työkomennusten kestäessä, maksuunpanojen toimittamiselle ei ollut esitetty perustetta. ”
Oma-asunto voi olla toinen kuin väestötietojärjestelmään merkitty, KHO:2015:121
”Verovelvollinen oli vuokrannut työskentelypaikkakunnaltaan asunnon, jonka osoitteen hän oli ilmoittanut väestötietojärjestelmään vakinaiseksi osoitteekseen. Verovelvollisen aviopuoliso asui toisella paikkakunnalla, jossa puolisot omistivat yhdessä asunnon. Kun otettiin huomioon verovelvollisen esittämä selvitys syistä, joiden vuoksi hän oli ilmoittanut väestötietojärjestelmään asuvansa vakinaisesti työskentelypaikkakunnalla, korkein hallinto-oikeus katsoi, että verovelvollisen tuloverolain 93 §:n 1 momentissa tarkoitettuna asuntona ja tuloverolain 95 a §:n 1 momentissa tarkoitettuna vakituisena asuntona oli pidettävä väestötietojärjestelmän merkinnästä huolimatta verovelvollisen vaatimuksen mukaisesti asuntoa, jossa myös hänen aviopuolisonsa asui. Työskentelypaikkakunnalla oleva asunto oli työasunto, jonka perusteella verovelvollisella oli oikeus työasuntovähennykseen. Verovelvollisella oli oikeus vähentää työskentelypaikkakunnan ja puolison kanssa yhteisen asuinpaikkakunnan välisten viikonloppumatkojen kustannukset verotuksessa.”
Mallitoimiston perimä käyttökorvaus oli ei-arvolisäverovelvollista myyntiä, KVL 12.6.2015 N:19:
” A Oy oli mallitoimisto, joka välitti malleja asiakkaiden kuvauksiin. A Oy:n mallin välittämisestä veloittama korvaus muodostui aikaveloituksesta ja käyttöoikeuskorvauksesta. Käyttöoikeuskorvaus oli vastiketta mallin kasvojen kulumisesta ja näkyvyydestä kuvassa ja mainoselokuvassa. Käyttöoikeuskorvaus antoi oikeuden käyttää mallin kuvaa tai esitystä esimerkiksi mainonnassa tietyn sovitun ajan. Jos kuvan tai esityksen käyttöä mainonnassa haluttiin jatkaa alun perin sovittua pidempään, veloitettiin tästä uusi käyttöoikeuskorvaus. Käyttöoikeuskorvausta oli pidettävä arvonlisäverolain 45 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuna julkisen esiinty-jän esityksen kuvatallennusta koskevan oikeuden perusteella saatuna korvauksena. A Oy:n ei tullut suorittaa arvonlisäveroa veloittamastaan käyttöoikeuskorvauksesta. Ennakkoratkaisu ajalle 12.6.2015–31.12.2016.
Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta, 45 § 1 momentti 1 ja 3 kohta
(ei lainvoimainen)”
Ei arvonlisäveroa ulkomailla olevien kiinteistöyhtiöihin liittyvissä due diligence – palveluista:, KHO:2015:114
” A Oy, joka harjoitti kulutustavarakauppaa, oli suunnitellessaan kauppapaikkakiinteistöjen ostamista Venäjältä ostanut niin sanottuja legal due diligence -palveluja Venäjällä sijaitsevien ei-keskinäisten kiinteistöyhtiöiden hankintaan liittyvien riskien selvittämiseksi. Palvelut käsittivät muun muassa kiinteistöyhtiölle kuuluvan tontin vuokra- tai omistusoikeuden laadun ja pätevyyden varmistamisen, kiinteistöyhtiön taloudellisen tilan selvittämisen sekä hankintaan liittyvien riskien kartoituksen. Kaupan toteutuessa venäläiset kiinteistöyhtiöt oli hankittu A Oy:n tytäryhtiön B Oy:n omistukseen. A Oy oli veloittanut due diligence -palveluista aiheutuneet kulut edelleen B Oy:ltä, joka ei harjoittanut arvonlisäverollista liiketoimintaa.
Asiassa oli kysymys siitä, oliko A Oy:n ollut suoritettava arvonlisäveroa A Oy:n B Oy:ltä edelleenveloittamista legal due diligence -palveluista. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että palvelut olivat arvonlisäverolain 65 §:ssä (1486/1994, nykyisin 67 §:n 1 momentti) tarkoitettuja kiinteistöön kohdistuvia palveluja, jotka mainitun säännöksen mukaan katsotaan myydyksi Suomessa, jos kiinteistö sijaitsee täällä. Kun nyt kysymyksessä olevat kiinteistöt sijaitsivat Venäjällä, A Oy:n ei ollut suoritettava arvonlisäveroa veloituksistaan B Oy:ltä. A Oy:n valitus hyväksyttiin ja hallinto-oikeuden päätös sekä Verohallinnon toimittamat maksuunpanot kumottiin.”
Henkilöstön virkistystilaisuuksien arvolisävero vähennyskelpoista, KHO :2015:98:
”Arvonlisäverollista liiketoimintaa harjoittava A Oy järjesti henkilöstölleen virkistystilaisuuksia yksikkö- tai osastokohtaisesti kerran tai kaksi kertaa vuodessa. Tilaisuuksiin kutsuttiin yksikön tai osaston koko henkilöstö. Virkistystilaisuudet järjestettiin yhtiön yksikön tai osaston määräämänä aikana ja sen määräämässä paikassa. Ravintolassa tai muualla tapahtuvan ruoka- ja juomatarjoilun lisäksi tilaisuuksiin oli saattanut liittyä oheisohjelmaa, esimerkiksi mato-onkikilpailu ja luontoretki, Suomenlinnan opastettu kierros tai risteily merellä. Kukin osasto oli itsenäisesti päättänyt tilaisuuksien järjestämisestä ja sisällöstä budjettivastuunsa puitteissa.
Kun otettiin huomioon A Oy:n tilaisuuksien tarkoituksesta ja luonteesta esittämä selvitys, tilaisuudet liittyivät läheisemmin A Oy:n liiketoimintaan kuin henkilöstön vapaa-aikaan. Tässä arvioinnissa ei ollut merkitystä sillä, että A Oy:n eri osastojen henkilöstölle tarkoitettujen virkistystilaisuuksien sisältö ja kustannukset osallistujaa kohden poikkesivat toisistaan. Vähennysoikeuden edellytyksenä ei myöskään ollut, että virkistystilaisuuksiin olisi liittynyt asiaohjelmaa. Merkitystä ei ollut myöskään tilaisuuksien järjestämisajankohdalla tai -paikalla tai sillä, minkä nimisiä tilaisuudet ovat. A Oy:llä oli oikeus vähentää tilaisuuksiin liittyviin hankintoihin sisältyvä arvonlisävero. A Oy:n valitus hyväksyttiin ja hallinto-oikeuden päätös ja Verohallinnon maksuunpanot kumottiin.”
Osakevaihdossa syntynyt svop oli palautettavissa pääomanpalautuksena, KVL:008/2015
”A Oy:n osakas X oli yhdessä yhtiön toisen osakkaan kanssa luovuttanut vuonna 2009 suoritetussa osakevaihdossa A Oy:lle omistamiensa yhtiöiden osakkeita saaden vastikkeena A Oy:n uusia osakkeita. A Oy:n osakkeiden merkintähinta, joka oli apporttina luovutettujen osakkeiden käypä arvo merkintähetkellä, merkittiin kokonaisuudessaan A Oy:n kirjanpidossa sijoitetun vapaan pääoman rahastoon. Järjestelyyn oli sovellettu vuoden 2009 verotuksessa tuloverolain 45 §:n 2 momentin ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 f §:n säännöksiä osakevaihdosta.
A Oy:n sijoitetun vapaan pääoman rahastossa ei ollut muita kuin osakevaihdossa yhtiön kahden osakkaan sijoittamia varoja. Yhtiön tarkoituksena oli jakaa osakkailleen sijoitetun vapaan pääoman rahaston varoja osakeomistuksen suhteessa osakeyhtiölain 13 luvun säännösten mukaisesti.
Mikäli A Oy edellä mainitulla tavalla jakoi vuoden 2015 aikana X:lle varoja, hänen katsottiin saavan omistamistaan osakkeista luovutushintaan verrattavan pääomatulon. X:llä oli tuloverolain 29 §:n ja 46 §:n säännökset huomioon ottaen oikeus vähentää luovutushintana verotettavasta pääomanpalautuksesta osakkeiden hankintameno oman pääoman palautusta vastaavalta osalta.
Mikäli A Oy palautti X:lle vuoden 2016 aikana edellä mainitulla tavalla hänen itse yhtiöön vuonna 2009 sijoittamiaan varoja, varojenjakoon sovellettiin tuloverolain 33 b §:n 6 momentin, 45 a §:n ja 46 a §:n säännöksiä veronalaisesta luovutuksesta.
Varojenjaosta verovuodelle 2015 tai 2016 syntyvän luovutusvoiton määrää laskettaessa X:n osakevaihdossa vastaanottamien A Oy:n osakkeiden hankintamenona pidettiin tuloverolain 45 §:n 5 momentin mukaisesti osakevaihdossa luovutettujen osakkeiden verotuksessa poistamatta olevaa hankintamenon osaa. Ennakkoratkaisu vuosille 2015 ja 2016.
(ei lainvoim.)”