Makkaran alv, lentopisteet ja sairaanhoitovakuutus
ELINTARVIKKEIDEN ARVONLISÄVERO
Tuoreen EU-tuomioistuinpäätöksen mukaan oli saksalaisella makkarakauppias Manfred Bogilla oikeus myydä makkaransa elintarvikkeen arvonlisäverokannalla, eikä esim. ravintolapalvelun. Suomessahan oli sama tilanne 1.7.2010 asti, siis, että ravintolapalvelun alv oli 22 % ja elintarvikkeiden 12 %, nyt sama, eli 13 %. Näkemyksemme on, että myös suomalaisilla take-away- ruuan myyjillä voi olla oikeus toimitetun arvonlisäverotuksen oikaisuun. Autamme mielellämme asian selvittämisessä.
SAIRAANHOITOVAKUUTUKSESTA EI SYNTYNYT VEROTETTAVAA ETUA TYÖNTEKIJÖILLE
Osakeyhtiö A oli suunnitellut ottaa henkilöstölleen sairaanhoitovakuutuksen, joka täydentäisi yhtiön yleislääkäritasoista työterveyshuoltoa. Vakuutettuina olisivat kaikki yhtiön ja sen tytäryhtiöiden noin 700 vakituista työntekijää, joiden työsuhde olisi kestänyt yli kuusi kuukautta. Vakuutuksesta korvattaisiin sairauden tai tapaturman aiheuttamia hoitokuluja sairaus-/tapaturmakohtaiseen 10 000 euron ylärajaan saakka ja ilman omavastuuta. Korvattaviksi hoitokuluiksi katsottaisiin vakuutusehtojen mukaan sairauden tai vamman tutkimuksesta ja hoidosta aiheutuvat kustannukset, mukaan luettuna muun muassa leikkauskustannukset sekä sairaalan hoitopäivämaksut vakuutuskirjassa mainittuun enimmäiskorvausmäärään saakka. Erikoislääkärin antaman hoidon ja määräämien tutkimusten korvattavuuden edellytyksenä olisi työterveyslääkärin lähete. Vain poikkeuksellisissa akuuttitapauksissa työntekijä voisi hakeutua suoraan hoitoon. Vakuutuksesta korvattaisiin myös lääkekustannuksia. Vakuutuksen keskimääräinen vuosimaksu olisi 273 euroa työntekijää kohden.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että sairaanhoitovakuutuksen kautta työntekijöille tarjolla olevaa, yleislääkäritasoista työterveyshuoltoa täydentävää palvelutarjontaa ei ollut pidettävä epätavanomaisena tai kohtuuttomana, kun otettiin huomioon sekä palvelujen käyttöä koskevat vakuutusehdot että työnantajan vakuutuksesta maksama määrä. Vakuutusmaksujen ei katsottu muodostavan A Oy:n työntekijöille veronalaista tuloa eikä yhtiö ollut velvollinen toimittamaan ennakonpidätystä työntekijöille otettavan sairaanhoitovakuutuksen perusteella.
Äänestys 3-2.
KHO 23.3.2011 T:766 - vuosikirjassa KHO:2011:27
LENTOMATKAPISTEISTÄ SAATU ETU EI OLLUT ENNAKONPIDÄTYSVELVOLLISUUDEN PIIRISSÄ
Yhtiö ei ollut valvonut työntekijöidensä saamien lentopiste-etujen käyttöä eikä estänyt työnantajan maksamista lentomatkoista saatujen pisteiden käyttöä työntekijöiden yksityistarkoituksiin. Yhtiössä toimitetun verotarkastuksen perusteella Konserniverokeskus oli vuonna 2007 katsonut yhtiön laiminlyöneen ennakonpidätysvelvollisuutensa vuosien 2001 - 2004 aikana työntekijöiden työnantajan maksamista lentomatkoista saamien lentopisteiden yksityiskäytön osalta. Konserniverokeskus oli toimittanut laiminlyötyjen ennakonpidätysten ja työnantajan sosiaaliturvamaksujen osalta ennakkoperinnän arviomaksuunpanot.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että lentopisteistä saadun edun ennakkoperintään liittyi sellaisia avoimia kysymyksiä, jotka edellyttäisivät nimenomaisia säännöksiä osapuolten velvollisuuksista ja edun arvon määrittelystä. Ennakkoperintälakia oli perusteltua tulkita niin, ettei kysymyksessä olevien lentopisteiden käytöstä muodostunut ennakkoperintälaissa tarkoitettuun palkkaan rinnastuvaa etua. Yhtiön ei voitu katsoa laiminlyöneen ennakonpidätysvelvollisuuttaan. Maksuunpanot kumottiin tältä osin.
KHO 23.3.2011 T:764 - vuosikirjassa KHO:2011:26
OSINKO-OIKEUDEN LUOVUTUKSEEN EI SOVELLETTU SUKUPOLVENVAIHDOSLUOVUTUKSEN HUOJENNUSSÄÄNTÖÄ
A oli lahjoittanut omistamansa osakeyhtiön osakkeet pojalleen B:lle ja pidättänyt itselleen oikeuden osakkeiden tuottamaan osinkoon. Myöhemmin A oli myynyt osakkeiden osinko-oikeuden B:lle. Osinko-oikeuden luovutuksessa ei ollut kysymys sellaisesta osakkeiden luovutuksesta, jota tarkoitetaan sukupolvenvaihdosluovutuksia koskevassa tuloverolain 48 §:n 1 momentin 3 kohdassa. Verovuosi 2005.
KHO 1.3.2011 T:507
LAKIOSAN OSITTAINEN VAATIMINEN EI OLLUT VERONKIERTOA
Oikeuskysymyksenä perintöveroasiassa oli, katsotaanko rintaperillisen perintösaannon määräksi lakimääräinen lakiosa vai se määrä, jonka rintaperillinen lakiosana tosiasiallisesti vaatii.
Perinnönjättäjä A kuoli 24.2.2010. Hän oli kuollessaan avioliitossa B:n kanssa. Puolisoilla oli avio-oikeus toistensa omaisuuteen. A oli testamentannut omaisuutensa hallintaoikeuden puolisolleen B:lle ja muutoin määrännyt omaisuutensa menevän lastenlapsilleen. A:n rintaperillinen C pyysi ennakkoratkaisua siitä, että jos rintaperilliset C, D ja E vaativat kukin lakiosaansa vain 19 990 euron määrään saakka, katsotaanko kunkin rintaperillisen perintösaannon määräksi vain vaadittu määrä vai kunkin rintaperillisen lakimääräinen lakiosa, joka tässä tapauksessa oli alustavan arvion mukaan 64 166,67 euroa.
Verovirasto oli ennakkoratkaisussaan katsonut, että hakemuksessa selostetuissa olosuhteissa kunkin rintaperillisen perintöosuudeksi katsotaan 19 990 euroa. Muu perintö verotetaan testamentinsaajilla ottaen kuitenkin huomioon testamentissa pidätetty hallintaoikeus.
Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö vaati ennakkoratkaisua muutettavaksi siten, että kunkin rintaperillisen on katsottava saaneen koko lakimääräisen lakiosansa, jolloin perintöverot tulee määrätä heille sen mukaisesti. Rintaperillisten luopuessa osittain saamistaan lakiosista lastensa hyväksi kunkin rintaperillisen pidättäessä itselleen 19 990 euroa, tulee heidän lapsilleen määrätä lahjaverot lakimääräisen lakiosan ja 19 990 euron erotuksesta. Aiottuun järjestelyyn tulisi joka tapauksessa soveltaa perintö- ja lahjaverolain 33a §:n mukaista veronkiertosäännöstä, koska tarkoituksena on saada alle 20 000 euron perinnöt verovapaasti.
Hallinto-oikeus hylkäsi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen. Hallinto-oikeus totesi perusteluissaan, että perintösaantoa ei perintö- ja lahjaverolaissa aseteta eri asemaan kuin testamenttisaantoa. Mainittuja saantoja pidetään myös siviilioikeudellisesti samanarvoisina. Vakiintuneessa oikeus- ja verotuskäytännössä osittainen luopuminen perinnöstä on kuitenkin katsottu verovelkasuhteen synnyttäväksi määräämistoimeksi, kun taas osittaista testamentista luopumista ei ole pidetty tällaisena määräämistoimena. Hallinto-oikeus viittasi tältä osin korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätökseen KHO 2009:104.
Lakiosa on perintöä. Verrattaessa lakiosaa lakimääräiseen perintöön ja testamenttiin, lakiosan voidaan katsoa vaativan selväpiirteisintä yksilöityä saajakohtaista ryhtymisen osoitusta, koska jokaiselta lakiosaperilliseltä vaaditaan omaa yksilöityä lakiosailmoitusta. Lakiosan vastaanotto siis ilmaistaan yksilöidyllä lakiosailmoituksella.
Siitä huolimatta, että lakiosa on osa perintöosuutta, lakiosaoikeus ei kuitenkaan sisällä oikeutta vaatia jaossa tiettyä omaisuutta. Lakiosa voidaan nimittäin suorittaa rahassa ellei testaattori ole tätä nimenomaisesti kieltänyt. Testamentilla ja lakiosan saamisella on se yhteinen piirre, että molemmat vaativat erillistä kirjallista aktiivisuutta. Kun lisäksi otetaan huomioon, että lakiosan vaatiminen on tavallaan reagointi testamenttiin ja koska testamenttia tehtäessä on mahdollista määrittää, saako testamentinsaaja maksaa lakiosan rahana ja antaa muitakin määräyksiä lakiosan suorittamisen osalta, voidaan edellä mainituin syin puoltaa osittaiseen lakiosaan vetoamisen kohtelemista samoin kuin osittaiseen testamenttiin vetoamisen.
Ennakkoratkaisuhakemuksessa selostetuissa olosuhteissa kukin rintaperillinen vaatii lakiosaansa yksilöidysti vain 19 990 euron määrään saakka eli osittain. Mainitun määrän ylittävältä osalta rintaperilliset luopuvat heille muutoin kuuluvasta lakiosasta ja hyväksyvät tältä osin testamentin. Perillisten ei voida katsoa ennen osittaista luopumistaan ryhtyneen sellaisiin toimiin, että heidän olisi katsottava ottaneen vastaan koko lakiosansa. Kun rintaperilliset ilmoittavat vetoavansa lakiosaan vain osittain, heidän ryhtymisensä rajoittuu vain siihen määrään, jonka he ilmoittavat vastaanottavansa. Näin ollen kunkin rintaperillisen perintöosuus on 19 990 euroa ja muu perintö eli loppuosa lakiosasta on verotettava testamentinsaajilla.
Perintö- ja lahjaverolain 33a §:n esitöiden mukaan verovelvollisella on aina oikeus valita hänen kannaltaan edullisin menettelyvaihtoehto, jos se vain vastaa oikeustoimen todellista luonnetta ja tarkoitusta sekä sisällöltään että muodollisesti. Ennakkoratkaisuhakemuksessa selvitettyä osittaista luopumista lakiosasta ei voida pitää perintö- ja lahjaverolain 33a §:ssä tarkoitettuna perintöveron kiertämistoimena. Mainittu veronkiertosäännös ei siten tule sovellettavaksi tässä tapauksessa.
Kuopio hallinto-oikeus 25.2.2011 T:11/0109/1 (ei lainvoim.)
YRITYSJÄRJESTELYT KATSOTTIIN VERONKIERROKSI
A ja B olivat lopettaneet aiemmin elinkeinotoimintaa harjoittaneen ja sittemmin tavallisena kiinteistöyhtiönä toimineen C Oy:n toiminnan jakamalla yhtiön (kokonaisjakautuminen) 31.1.2008 Kiinteistö Oy D:ksi ja Asunto Oy E:ksi. Ennen jakautumistaan yhtiö oli verovuosien 2006 ja 2007 aikana myynyt neljän asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet sekä verovuonna 2008 Kuusamossa ja Kittilässä sijaitsevat kaksi tilaa.
Jakautumisessa siirtyi Kiinteistö Oy D:n omistukseen Kittilässä sijaitseva tila F ja Asunto Oy E:n omistukseen Rovaniemellä sijaitseva, toisen osakkaan asuntona käyttämä tila G. Lisäksi molemmille yhtiöille siirtyi vähäisessä määrin saamisia, rahaa ja muita pankkisaamisia sekä ostovelkoja sekä Kiinteistö Oy D:lle lisäksi osingonjakovelkaa 12 245,85 euroa. Voittovaroja siirtyi Kiinteistö Oy D:lle 14 732,72 euroa ja Asunto Oy E:lle 107 317,30 euroa. A ja B saivat omistamiensa osakkeiden mukaisessa suhteessa kummankin vastaanottavan yhtiön osakkeita. Jakautumissuunnitelman mukaan Kiinteistö Oy D oli tarkoitus myydä jakautumisen jälkeen ja säilyttää asunto-osakeyhtiö osakkeenomistajilla. A ja B myivät 29.8.2008 Kiinteistö Oy D:n koko osakekannan 330 000 euron kauppahinnalla.
Jakautumista oli perusteltu sillä, ettei yhtiötä saatu myydyksi tarpeettoman suuren kiinteistömassan vuoksi kiinteistöjen sijaitessa eri kunnissa kaukana toisistaan. Jakautumisella Rovaniemellä ja Kittilässä sijaitsevat kiinteistöt voitiin eriyttää toisistaan myynnin helpottuessa huomattavasti, mitä oli yhtiön mielestä pidettävä pätevänä liiketaloudellisena syynä.
Harkittaessa edellä mainitun lain 52 h §:n soveltamisen edellytyksiä asiassa oli kuitenkin otettava huomioon, että C Oy oli ennen jakautumistaan myynyt huomattavan osan omistamistaan kiinteistöistä ja asunto-osakkeista erilliskaupoilla, mikä olisi ollut mahdollista nyt kysymyksessä olevien kiinteistöjenkin osalta. Oli myös pidettävä ilmeisenä, että jakautuminen mahdollistaisi C Oy:n varoihin kuuluneen tilan G, jota toinen osakkaista oli käyttänyt omana asuntonaan, siirtymisen osakkaiden omistukseen kokonaan ilman veroseuraamuksia, mikä ei muutoin olisi mahdollista. Yritysjärjestelyjen luonnetta harkittaessa oli otettava huomioon myös se, että A ja B ovat pian jakautumisen jälkeen luovuttaneet Kiinteistö Oy D:n osakkeet.
Verrattaessa jakautumisena toteutettavien järjestelyjen verorasitusta siihen vaihtoehtoon, että osakkaat olisivat ottaneet jakautuvasta yhtiöstä omaisuutta joko osingon muodossa toisen kiinteistön myymisen jälkeen tai yhtiön purkautumisen yhteydessä jako-osana sekä sen jälkeen tapahtuvana toisen kiinteistön myyntinä, osakkaille jakautumisen johdosta aiheutuva verosäästö on huomattava mainittuihin kahteen muuhun vaihtoehtoon verrattuna.
Hallinto-oikeus totesi, että A ja B ovat edellä mainituilla järjestelyillä lopettaneet yhtiömuodossa harjoittamansa toiminnan realisoimalla jakautumisen jälkeen valtaosan jakautuvan yhtiön omaisuudesta ja jättämällä osan omaisuudesta edelleen osakkaan henkilökohtaiseen käyttöön saaden näin jakautumisen kautta itselleen huomattavaa veroetua. Näissä olosuhteissa on pidettävä ilmeisenä, että kysymyksessä oleviin järjestelyihin on ryhdytty lähinnä osakkaiden yksityisissä intresseissä vastoin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n tarkoitusta ja että järjestelyjen yksinomaisena tai ainakin yhtenä pääasiallisista tarkoituksista on järjestelyille esitettyjen perusteiden ohella ollut veron kiertäminen tai veron välttäminen.
Rovaniemen hallinto-oikeus 28.2.2011 T: 11/0059/1 (ei lainvoim.)